torstai, 28. syyskuu 2006

Ei otsikkoa

202003.jpg
Vaikka Konsta olikin lähtenyt yliopistoon, ei hän silti unohtanut perhettään, vaan kävi kylässä aina kun opiskelultaan kerkesi.

202008.jpg
Saanasta kasvoi nätti aikuinen. :)

202104.jpg
Eräänä päivänä Visa oli tienannut paljon ylimääräistä. Kyllä töissä käynti kannattaa!

202118.jpg
Saana ei tuntunut löytävän sopivaa miestä itselleen ja päätti pirauttaa treffipalveluun. Näköjään ennustajalla ja Saanalla ei taida olla ihan samanlainen käsitys siitä millainen miehen tulisi olla. "Haluan nuorekkaan miehen enkä mitään vanhusta", Saana harmitteli.

202152.jpg
Löytyihän Saanalle komea mies treffipalvelusta, Bruno nimittäin. "Olet niin ihana", Saana flirttaili.

202402.jpg
Tässä suhde on jo lämmennyt mukavasti ja Saana ja Bruno ovat päässeet kuistille muhinoimaan.

202403.jpg
Myös Visan ja Viljan onni kukoistaa yhä.

202405.jpg
Sitten siirryttiinkin jo makuhuoneen puolelle.

202404.jpg
Heti pienen pelehdintätuokion jälkeen Saana ja Bruno menivät kihloihin. Saana oli onnensa kukkuloilla.

203323.jpg
Tiittidii tiittidii. Saana ja Bruno saavat toisensa (paikassa, josta on tullut virallinen hääpaikka). Näköjään vaan Viljaa kiinnostaa tyttärensä hääseremonia.

203283.jpg
"Malja tuoreelle avioparille, kippis!"













 

sunnuntai, 30. heinäkuu 2006

"Heippa Konsta!"

137057.jpg
Visa loisti lääkärin työssään. Ylennyksiä pukkasi toinen toisensa jälkeen.

137096.jpg
Apua, varas!

137142.jpg
Konsta oli löytänyt sievän tytön itselleen. :)

137171.jpg
Visastakin kasvoi vanhus.

173249.jpg

173252.jpg
Myös Viljalla meni hyvin töissä ja hän tienasi mukavia rahasummia.

187791.jpg
Konsta oli näköjään oppinut isältään ja äidiltään miten työelämässä selviydytään. Hänestä tuli uraohjus. "Jippii!"

187797.jpg
Pian tuli Konstan yliopistoon lähtemisaika. On aika sanoa: "Heippa Konsta, pärjäilethän yliopistossa!"

189633.jpg
... Saana on siis tuleva perijä.









lauantai, 27. toukokuu 2006

Lisää kasvua

91153.jpg
Taaperoikä oli hurahtanut nopeasti ja oli Konstan syntymäpäivien aika.

91156.jpg
Tälläiseksi Konsta kasvoi. Ihan siedettävän näköiseksi mielestäni. (Mutta vaaleanpunainen yöpaita.. ? :P ).

91157.jpg
Kouluaamut eivät olleet Saanalle mieluinen asia ja herääminen tuotti vaikeuksia.

91446.jpg
Saana oli löytänyt ensirakkauden Adamista. Voi tuota nuorta rakkautta! <3

91447.jpg
Eräänä päivänä Konstalla oli iloinen yllätys. Hän oli saanut kympin todistukseen!

91448.jpg
Konsta oli väsynyt pitkästä koulupäivästä ja päätti mennä aikaisin nukkumaan.

91453.jpg
"Voi ei, finnejä!." "Miten mä voin mennä tän näkösenä kouluun!??" Saana murehti.

91455.jpg
Viljalla meni huonosti töissä. Hän oli saanut arvoalennuksen (tai potkut) vastattuaan väärin urakysymykseen.

91456.jpg
Saana oli hieman kapinallinen luonteeltaan ja eräänä yönä hän livahti ulos.

91457.jpg
Vilja oli kutsunut rehtorin käymään. Rehtori viihtyi hyvin ja Konsta hyväksyttiin yksityiskouluun.

98291.jpg
Saana oli viettänyt paljon aikaa kuntolaitteen parissa ja tulokset alkoivat näkyä.

98292.jpg
Pian juhlittiin Konstan syntymäpäiviä. Tervetuloa teini-ikä!

98295.jpg
Samoihin aikoihin juhlittiin myös Viljaa. Oli aika kohdata vanhuus.

98299.jpg
Kuvasta ei näy Viljan naamaa, mutta hyi mitkä vaatteet Vilja saikaan.








perjantai, 19. toukokuu 2006

Elämää uuden vauvan kanssa

85785.jpg
Mahasta putkahti poikavauva, joka sai nimen Konsta.

85784.jpg
Äitiysloman aikana Vilja keskittyi ainoastaan vastasyntyneen hoitamiseen.

85786.jpg
Konsta oli eloisa poika.

85788.jpg
Visa tanssi välillä Saanan kanssa, jotta toiselle lapsellekkin riittäisi huomiota.

85790.jpg
Pian Konstan piti vaihtaa housuvaippoihin, sillä hänestä oli juuri kasvamassa taaperoikäinen. Onnea Konsta! :)

85792.jpg
Tämän näköinen Konstasta kasvoi. Hänkin peri isänsä nenän. :(

Konstan horoskooppi on siskonsa tavoin oinas ja luonne tulee tässä:

Sottapytty/Siisti: 9
Ujo/Menevä: 9
Laiska/Toimelias: 6
Vakava/Leikkisä: 3
Marisija/Kiltti: 5

Konstalla on siis aivan sama luonne kuin siskollaan.

85811.jpg
Joskus Saana kiusasi pientä veljeään, ottamalla tämän lelun.

86196.jpg
Vilja oli kutsunut rehtorin kylään ja mitä rehtorin ilmeestä voi päätellä, heillä synkkasi.

86212.jpg
Saana hyväksyttiin yksityiskouluun. Voi sitä iloa ja ylpeyttä!

86214.jpg
Lapsuus oli nyt takana päin ja Saanalla on edessään pitkä teini-ikä.  Eikö Saanasta tullutkin aika kaunis? :) Nenäkään ei näytä edestä katsottuna hullummalta. Noppa arpoi Saanalle suosio-tavoitteen. Saanan mieltymykset ovat: punaiset ja mustat hiukset ja inhokeiksi valitsin vampirismin. Saanan elämäntoive on kohota Kapteeni sankariksi (sama toive kuin äidillään).

86665.jpg
"Kylvyn aika, isin pieni haisuli", Visa sanoi.






keskiviikko, 17. toukokuu 2006

Kasvua ja uutta elämää

84470.jpg
Pian koitti Saanan syntymäpäivä. Oli aika kasvaa taaperoksi.

Saanan horoskooppi on oinas ja hän sai seuraavat luonnepisteet:

Sottapytty/Siisti: 9
Ujo/Menevä: 9
Laiska/Toimelias: 6
Vakava/Leikkisä: 3
Marisija/Kiltti: 5

Ihan hyvät luonnepisteet, mutta Saanasta tuli aika vakava.

TiTTiDiiDiDii!
84484.jpg
Tälläseksi Saana kasvoi. Hänestä tuli ihan kaunis, mutta sai isänsä nenän.

84487.jpg
Viljasta tuntui, että Saana tulisi tarvitsemaan siskon tai veljen. Niinpä he ryhtyivät tekemään toista lasta. :)

84991.jpg
"Voi äidin pientä murua", Vilja puheli Saanalle. "Sinusta kasvaa vielä reipas ja kaunis tyttö", Vilja sanoi.

85404.jpg
Saana ei saanut nauttia helposta elämästä enää kauaa, vaan hänen oli aika kohdata lapsuuden leikit.

85562.jpg
Vilja oli ostanut Saanalle pienen hellan, jonka avulla Saana voisi valmistaa välipalaksi muffinsseja, kun Vilja ei itse työkiireiltään ehtisi.

85565.jpg
Vilja oli hellä ja rakastavainen äiti. :)

85566.jpg
Pian Vilja tunsi olonsa taas huonovointiseksi, mikä merkitsi raskauden alkamista.
 
85569.jpg
Eikä aikaakaan kun Viljan maha pyöristyi.

85570.jpg
Saana oli saanut syntymäpäivälahjaksi hienon keijupuvun, josta hän oli hyvin iloinen. Niin kuin kuvasta näkyy. ;)

85571.jpg
Saana oli aloittanut koulun käynnin ja Vilja auttoi häntä läksyissä.

85572.jpg
Viljan maha oli kasvanut niin, että hän tarvitsi uusia vaatteita.

85778.jpg
Opiskelu kannatti ja pian Saana saikin ensimmäisen kympin todistukseen.

85782.jpg
Uuden lapsen synnyttäminen oli tuskallista. Saa nähdä saako Saana siskon vai veljen..? Sen näet, kun siirryt seuraavaan osaan. :)